Kirjaston säpinäviikot takanapäin

Joka syksy olemme kahden viikon ajan opastaneet uusia opiskelijoita kirjaston käytössä.  Tänä syksynä ajankohta oli 12.9.–23.9. Kahden viikon aikana kirjastossa oli melkoinen ihmisvilinä ja ajoittain jopa ruuhkaa Origo-yhteispalvelupisteen ympärillä.

img_2388

Reilu tuhat opiskelijaa kahdessa viikossa
Kirjasto-oppailla riittikin puhumista ja puuhaa: kahden viikon aikana kirjastoon tutustumassa ja kirjastopassin suorittamassa kävi 691 yliopiston opiskelijaa, Saimialaisia 338 ja nimettömän tai paperin, jossa ei ollut vastattu kysymyksiin palautti 8 opiskelijaa. Yhteensä 1037 opiskelijaa. Viime vuonna passeja palautettiin 1004 kappaletta.

Tänä vuonna meitä ilahdutti erityisesti ammattikorkeakouluopiskelijoiden yli sadalla kasvanut osallistujamäärä. Saimian opiskelijoista suurin osa kävi ryhmittäin ja eniten kävijöitä oli sosiaali- ja terveysalan opiskelijoissa kuten aikaisempinakin vuosina.

Passin myötä kirjasto tutuksi
Kahden viikon aikana uudet opiskelijat suorittivat kirjastopassin. Passin avulla opiskelija tutustui kirjaston tiloihin ja palveluihin. Vastaukset kysymyksiin löytyivät käymällä jokaisessa kirjaston kolmessa kerroksessa. Vastauksia piti etsiä mm. yleiskokoelman hyllyluokituksesta, aikakauslehtien sijainnista ja käsikirjastokokoelman teippien väristä. Vaikeimmaksi osoittautui löytää vastaus sarjakokoelmaan liittyviin kysymyksiin. Opiskelijoille neuvottiin myös lainaus- ja palautusautomaattien käyttö.

 

img_2392
”Yllättävän selkeä tehdä ja fiksu juttu, että kirjastopassi on pakollinen: näin kirjasto tulee tutuksi heti opintojen alussa. Passi oli helppo ja nopea suorittaa ja oli hyvä, että tehtäviä oli joka kerroksessa, niin kaikissa paikoissa tuli käytyä.” Maria Mäkitie – 1.vuosikurssin opiskelija, LUT Kauppatiede

Kaiken kaikkiaan viikot olivat hyvin kiireistä aikaa, mutta palautteesta ja runsaasta osanotosta päätellen kirjaston käytön opastus koetaan tarpeelliseksi ja kirjasto on edelleenkin tärkeä osa opiskelua. Kirjastossa mietitäänkin jo ensi vuoden uusien opiskelijoiden opastusta; toteutetaanko se ehkä jollain toisella tavalla?

Kiitokset kaikille kävijöille, meistä oli mukavaa että kävitte!

 

Mainokset

Tekijä: Academic Library

Lappeenrannan tiedekirjasto on kaikille avoin monialainen erikoiskirjasto. Se on alueen ainoa tieteellinen kirjasto ja yksi Suomen EU-tallekirjastoista. Lappeenranta Academic library is the only scientific library in the region and one of the European Documentation Centres in Finland. It is open to the public.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s