Finnalle kouluarvosanaksi kahdeksan

Finna-hakupalvelu otettiin tiedekirjastossa käyttöön viime syksynä. Palvelu korvaa vuoden lopussa päättyneen Nelli-portaalin ja Wilma WebVoyage tietokannan.

Kansalliskirjasto teki vuosittaisen Finnan käyttäjäkyselyn ajalla 7.–27.12.2016. Nyt käytössämme ovat ensimmäiset tilastot ja käyttäjäkokemukset organisaatioiden omista Finnoista (LUT Finna, Saimia Finna).

finna

Kyselyn mukaan sekä yliopiston että ammattikorkeakoulun puolella noin puolet asiakkaista kuuli ensi kerran Finnasta kirjaston toimipisteessä. Tiedotimme muutoksesta opiskelijoille ja henkilökunnalle lukuisilla eri verkkosivuilla, mutta esimerkiksi sosiaalisen median kautta aiheesta oli ensi kerran kuullut vain 1-2 % vastaajista.

Molemmissa organisaatioissa hakupalvelua käytetään ylivoimaisesti eniten aineiston etsintään. Toiseksi suosituinta on omien lainojen uusinta ja aineistojen varaus.

Erot aineistojen käytössä
Haetun aineiston käyttötarkoituksessa on organisaatiokohtaisia eroja. Yliopiston puolella eniten aineistoa haetaan opiskeluun (46 %) ja akateemiseen tutkimukseen (32 %) sekä koulutehtäviin (13 %). Yliopiston puolella Finnan käyttö akateemisen tutkimuksen teossa on selvästi suurempaa verrattuna ammattikorkeakoulun käyttöön.

kaavio-lut
Aineiston käyttötarkoitus: wilma.finna.fi/lut

Ammattikorkeakoulun puolella painottuu puolestaan opiskelu ja opetus: aineistoa etsitään eniten opiskeluun (60 %), koulutehtäviin (18 %) ja opetukseen (10 %). Finnaa hyödynnetään ammattikorkeakoulun puolella opetuksessa huomattavasti enemmän kuin yliopistossa.

kaavio-saimia
Aineiston käyttötarkoitus: wilma.finna.fi/saimia

Kokonaisarvio: hyvä
Kyselyn mukaan Finnaa pidetään jokseenkin helppokäyttöisenä, hyödyllisenä ja aikaa säästävänä. Kokonaisarvioinnissa molemmissa organisaatioissa annettiin Finnalle eniten kouluarvosanaa kahdeksan. Tämä on hyvä alku uudelle hakupalvelulle, vaikka petrattavaakin riittää.

Lähde: Finna kysely 2016

 

Mainokset

Tekijä: Academic Library

Lappeenrannan tiedekirjasto on kaikille avoin monialainen erikoiskirjasto. Se on alueen ainoa tieteellinen kirjasto ja yksi Suomen EU-tallekirjastoista. Lappeenranta Academic library is the only scientific library in the region and one of the European Documentation Centres in Finland. It is open to the public.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s