LTKY:n jäsenpalvelukysely 2017 – kirjasto vastaa

stefan-stefancik-257625
© Photo by Štefan Štefančík on Unsplash

LTKY:n jäsenpalvelukyselyyn 2017 vastanneiden mielestä Lappeenrannan tiedekirjasto on suoriutunut tehtävistään keskimääräisesti melko hyvin. Erityisen paljon kiiteltiin avovastauksissa kirjaston omatoimikäyttöä:

”Kirjaston 24/7 avoimuus on ollut mielestäni paras keksintö pitkään aikaan!”

Ryhmätyötiloja, mutta myös hiljaisia tiloja, pöytäkoneita, mutta myös enemmän tilaa oman laitteen käyttäjille haluttaisiin.

”kirjastossa ylipäätään liian vähän työskentelytiloja”

Kirjasto ei ole saamassa ylimääräisiä neliöitä, joten nykyisten seinien sisältä pitää löytyä tila mahdollisille uusille työpisteille. Pohjakerrokseen on tarkoitus sisustaa kierrätyskalusteilla hieman leppoisampi istumis- ja työskentelyalue. Odottelemme vain, että remontti- ja muuttokiireiden keskeltä vapautuisi väkeä siirtämään tyhjät hyllyt pois tieltä ja saataisiin istuimet pesetettyä. Toivomme myös saavamme investointirahaa, jolla voisimme uusia kalusteita ottaen huomioon niiden monikäyttöisyyden, äänieristyksen ja ergonomisuuden.

”Kirjastossa voisi olla enemmän pistorasiapaikkoja”

Tästä olemme ehdottomasti samaa mieltä. Pistorasioita on aivan liian vähän ja väärissä paikoissa. Asiaa työstetään yhdessä tilapalveluiden kanssa, mutta pistorasioiden lisääminen edellyttää myös kattavaa kalustussuunnitelmaa, jonka mukaan pistorasioiden paikat määritellään vuosiksi eteenpäin. Toivottavasti saamme asiaa edistettyä tämän vuoden aikana.

”Ilmastoinnin parantaminen, sillä kirjastossa on todella huono ilma. Lisäksi kirjastossa on liikaa melua. Ja myös siivoukseen voisi panostaa enemmän.”

Ilmastointi todellakin reistailee. Välillä se toimii, välillä ei. Aina kun se ei toimi, kirjastosta tehdään vikailmoitus ja sitten odotellaan, että vika löytyy ja korjataan. Silloin kun ilmastointi toimii, saattaa ilma olla melko paksua varsinkin matalissa tiloissa jo ihan väkimäärän takia. Kannattaa käydä happihyppelyllä välillä.

Meluun ja siivouksen tasoon voi vaikuttaa meistä jokainen. Kirjastossa on merkitty hiljaiset tilat: pohjakerros ja ylimmän kerroksen Silencio sekä Silencion edustalla oleva parvialue. Muilla alueilla saa tehdä mm. pari- ja ryhmätöitä, mutta jokaisen kirjastossa oleskelevan pitää huomioida muut paikalla olevat ja välttää äänekästä keskustelua. Pelkästä normaaliäänisestä puheesta kertyy melko kovaääninen taustamelu, kun vierekkäin on monia ryhmiä.

Yleiseen siisteyteen vaikuttaa paljon jo se, että jokainen muistaa siistiä työpisteen poistuessaan, laittaa roskat – myös kahvikupit! – roskiksiin, palauttaa tuolit paikoilleen ja jättää kulkutiet vapaiksi.

Summary in English:

According to the survey made by the Student Union of Lappeenranta University of Technology, Lappeenranta Academic Library has succeeded quite well. Especially self-directed use of the Library 24/7 is highly acknowledged. More silent space, more workshop rooms, more computers and more places for those who use their own devices are wanted. Library staff works with Facility services of LUT to get the most out of our not-expanding premises.

There are not enough power sockets in the Library, that is a common knowledge and we have plans to solve the problem. However, we have to make decisions about furniture at the same time because the places of new sockets are for years to come. All this demands money.

Air conditioning is not always working. When it is not, the library staff reports it to Facility services.

We all have an influence on the noise and tidiness: Keep quiet in silent areas (the ground floor, Silencio and the loft area in front of Silencio) and avoid loud talking everywhere. Clean up after yourself when you stop working. Do not litter, use waste-baskets. Put the chairs back to their places and leave passageways free.

.

.

 

Mainokset

Tekijä: Academic Library

Lappeenrannan tiedekirjasto on kaikille avoin monialainen erikoiskirjasto. Se on alueen ainoa tieteellinen kirjasto ja yksi Suomen EU-tallekirjastoista. Lappeenranta Academic library is the only scientific library in the region and one of the European Documentation Centres in Finland. It is open to the public.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s