KIRJASTOLAISEN TYÖPÄIVÄ OSA 4: Sarin päivä

Toimin informaatikkona Lappeenrannan tiedekirjastossa. Työpäiväni alkaa yleensä varttia vaille kahdeksan. Jostain syystä olen onnistunut rutinoitumaan niin, ettei työaamuina tarvitse juuri kelloa katsoa. Kun kone on saatu auki, on aika katsoa sähköpostit. Akuutteihin viesteihin pitää tietysti vastata heti, muihin reagoidaan asian mukaan. Osa viesteistä päätyy omalle to do –listalleni. Tekemistä on niin paljon, etteivät ne pysy pelkästään muistissa. Onneksi on monia apuvälineitä muistin avuksi.

Seuraavaksi tarkistan mitä tehtävälistallani on tänään vuorossa. Vastaan Lappeenrannan tiedekirjastossa sähköisten tietoaineistojen käyttöönotosta, toimivuudesta ja kehittämisestä. Myös aineistojen etäkäyttöön liittyvät asiat kuuluvat toimenkuvaani. Nyt kun GDPR:n voimaantulopäivä lähestyy, ovat tietoaineistojen tuottajat päivittäneet käyttöliittymiään tai palvelualustojaan. Se on näkynyt myös minun työpäivissäni, on pitänyt tarkistaa esimerkiksi etäkäyttöasetuksia ja selvitellä toimimattomuuksia. Ja kaikenlaista on tullutkin vastaan.

Sari

Tänään olen myös tietopalvelupäivystäjä. Tämä tarkoittaa sitä, että huolehdin kirjaston chat-palvelusta, kirjasto-sähköpostista ja tietopalvelun puhelimeen vastaamisesta. Päivystäjän tehtäviin kuuluu myös kirjastoon paikan päälle tulevien tiedonhaku-kysymyksiin vastaaminen ja henkilökohtainen opastus.

Kello yhdeksän aikaan kokoonnumme kahvitauolle. Siinä ehtii jutella työkavereiden kanssa muutaman sanan muistakin asioista kahvi- tai teekupposen äärellä. Tauon jälkeen on hyvä jatkaa keskenjääneitä töitä. Puoleen päivään mennessä usein asiakkaat aktivoituvat ja päivystysvuorollani käyn opastamassa, miten Ellibsin ekirjan saa ladattua omalle laitteelle luettavaksi. Varsinkin ekirjojen opastuksen kohdalla huomaa, miten monenlaisia laitteita ja ohjelmistoja asiakkailla onkaan käytössään. Onneksi on saatu kirjat luettaviksi tavalla tai toisella.

Chatissa kysellään kaikenlaista, nyt tulee useampi kysymys kurssikirjojen saatavuudesta. Ohjeistan katsomaan kirjan saatavuuden LUT Finnasta ja tekemään varaukset sitä kautta. LUT ja Saimia Finnoissa näkyvät kunkin organisaation käytössä olevat painettu ja sähköinen aineisto. Myös linkit sähköisiin aineistoihin, esim. tietokantoihin löytyvät sieltä.

Syömässä käyn kello yhdentoista aikoihin jossain ruokaloista. Ruokatauko katkaisee hyvin hektistä työpäivää. Ruokailun jälkeen jaksaa taas uppoutua omiin työtehtäviin ja vastailla asiakkaiden kysymyksiin. Iltapäivän työrupeaman katkaisee kahvitauko. Tauolta palattuani löydän kirjaston sähköpostista pari viestiä, joissa kysellään miksi Emeraldin etäkäyttö ei toimi. Testaan etäyhteyttä ja totean, ettei se toimi. Tarkastan meidän kirjaston päässä olevat määritykset ja en löydä niistä mitään korjattavaa. Seuraava vaihe onkin tehdä asiasta ilmoitus FinELibiin, jonka kautta olemme tuon aineiston tilanneet. Heiltä lähtee puolestaan asiasta ilmoitus palvelun tuottajalle ongelman korjaamiseksi. Nyt vastaus tuleekin nopeasti, palvelun tuottajalla on ollut yhteysongelmia, jotka on juuri saatu korjattua. Testaan etäyhteydet ja totean ne taas toimiviksi. Ilmoitan asiasta kyselleille asiakkaille, että ongelma on saatu korjattua ja etäyhteys tietokantaan toimii taas.

Kello 16 aikoihin monipuolinen työpäivä alkaakin olla lopuillaan ja suuntaan kohti kotia. Huomenna on taas uusi päivä!

.

.

.

 

Mainokset

Tekijä: Academic Library

Lappeenrannan tiedekirjasto on kaikille avoin monialainen erikoiskirjasto. Se on alueen ainoa tieteellinen kirjasto ja yksi Suomen EU-tallekirjastoista. Lappeenranta Academic library is the only scientific library in the region and one of the European Documentation Centres in Finland. It is open to the public.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s