Jää hyvästi, Linnalan kirjasto!

Koko Lappeenrannan tiedekirjaston ajan kirjastolla on ollut sivutoimipiste Imatralla Linnalan kampuksella. Jo ennen LUT-yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulun yhteistä tiedekirjastoa Linnalassa toimi ammattikorkeakoulun kirjasto. Korkeakoulukirjastotoiminnalla on siis pitkät perinteet Tietäjänkadulla. Nyt on kuitenkin ajat muuttumassa, Saimia siirtää toimintansa Imatralta Lappeenrantaan, Skinnarilan kampukselle. Samalla ajettiin alas Linnalan kampuskirjasto, jonka viimeinen aukiolopäivä oli torstaina 16.5.2019. On aika muistella hieman menneitä ja jättää hyvästit.

1_Kirjahyllyt

Kauppis – Tietäjäntalo – Lita – Linnala

Aikanaan Etelä-Karjalan ammattikorkeakoululla, myöhemmin Saimaan ammattikorkeakoululla, oli Imatralla jopa neljä kirjastotoimipistettä, joista yksi toimi Tietäjänkadulla silloisessa liiketalouden yksikössä, entisessä kauppaoppilaitoksessa. Sittemmin opetusta keskitettiin Imatralla vain muutamaan toimipisteeseen ja Tietäjäntaloon muuttivat tekniikan opetus ja hotelli- ja ravitsemusalat. Kirjaston toimipisteitä yhdistettiin samalla, kokoelmia siirrettiin sinne, missä opetuskin tapahtui. Tekniikan, ja osin liiketaloudenkin aineistoa siirrettiin Skinnarilaan, kun taas matkailun, ruoanlaiton jne. kirjat löysivät paikan Linnalasta. Kesällä 2011 LUTin ja Saimian kirjastot yhdistyivät Lappeenrannan tiedekirjastoksi, jonka pieni sivukirjasto jatkoi toimintaansa Imatralla. Kesällä 2012 taidekirjat täydensivät Linnalan kirjaston valikoimaa, kun myös kuvataiteen yksikössä sijainnut kirjakokoelma siirrettiin sinne.

2_taidekirjat

Vuosien mittaan kirjastoa on kutsuttu milloin milläkin nimellä. Mutta niinhän sitä sanotaan, että rakkaalla lapsella on monta nimeä. Edelleen ainakin kirjastossa tiedetään, mistä puhutaan, jos mainitaan Imatran kauppis, Tietäjäntalo, Imatran lita tai Linnalan kampuskirjasto.

Kirjaston tilat

Kirjaston tilat ovat muuttuneet vuosien mittaan muutaman kerran. Asiakkaita on palveltu ”kirjastosalin” puolella avotiskissä, missä on hoidettu myös kaikki muut kirjastotyöt hankinnasta luettelointiin, kirjojen muovituksesta opinnäytetöiden tarkistukseen. Tämä oli tietenkin hankalaa, koska työpisteeseen ei voinut jättää asioita kesken poissaolon ajaksi, vaan työt piti keskeneräisenäkin siirtää lukittuun kaappiin vaikkapa vain postin haun ajaksi. Keskittyminenkin kulloinkin käsillä olevaan työhön on asiakastiloissa aina hieman vaikeampaa.

3_Anne ja asiakaspalvelupiste
Linnalan kirjaston asiakaspalvelupiste 2011

Niin kuitenkin jatkettiin useamman vuoden ajan, kunnes vuonna 2015 Linnalan kirjastossa tehtiin remontti, jonka yhteydessä kirjaston perälle tehtiin henkilökunnan työhuone. Kuten kuvasta näkyy, remonttia tehtiin keskilattialle koottujen kirjahyllyjen ympärillä.

4_remontti

Remontissa rakennettiin kirjaston kokoelmatilan perälle työhuone, mikä on suonut työntekijälle jonkinlainen työrauhan, vaikka Linnalan kampuskirjastossa onkin aina vietetty siinä mielessä avoimien ovien päiviä, että virkailijan ollessa paikalla, on häntä aina saanut lähestyä ja pyytää apua.

Muutto Skinnarilaan

Linnalan kirjaston sulkeminen ja muutto Skinnarilaan tuli ajankohtaiseksi, kun Saimaan ammattikorkeakoulu päätti siirtää kaiken opetuksen Lappeenrantaan. Maanantaina 20.5. alkoi jo aamusta aineiston pakkaus. Viisi reipasta kirjastolaista urakoi puolitoistapäivää talkoohengessä ja sai kaikki kirjat pakattua!

6_pakattu muuttolaatikko

5_muuttolaatikot ja hylly

Keskiviikkona muuttolaatikoita alkoi saapua Skinnarilan kampuskirjastoon, jossa aloitettiin kirjojen purku hyllyihin. Imatralta siirrettyä kokoelmaa ei laitettu omaksi erilliseksi kokoelmakseen Skinnarilassa, vaan se sulautettiin jo olemassa olevan aineiston joukkoon. Tätä varten kevään aikana oli raivattu hyllyihin tilaa ja nyt jokainen Linnalasta saapunut kirja laitettiin oikeaan kohtaan aihe, kokoelma ja hyllyluokka huomioiden. Tästä huolimatta muuttolaatikot olivat tyhjiä jo seuraavana päivänä.

7_muuttolaatikot Skinnarilassa

Hyllytysurakan jälkeen on aika huokaista – ja jättää hyvästit Linnalan kampuskirjastolle monia mukavia muistoja rikkaampina, haikeutta tuntien, mutta tulevaisuuteen katsoen.

.

.

.

 

Mainokset

Tekijä: Academic Library

Lappeenrannan tiedekirjasto on kaikille avoin monialainen erikoiskirjasto. Se on alueen ainoa tieteellinen kirjasto ja yksi Suomen EU-tallekirjastoista. Lappeenranta Academic library is the only scientific library in the region and one of the European Documentation Centres in Finland. It is open to the public.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s