Green Campus -henkeä tiedekirjastossa

Lappeenrannan teknillinen yliopisto on sitoutunut huomioimaan ympäristövastuunsa kaikessa toiminnassaan. Myös yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulun yhteinen tiedekirjasto noudattaa Green Campus –ajattelua.

”Kirjaston perusajatus on jo itsessään ympäristöystävällinen.”

Green library

Kirjaston perusajatus on jo itsessään ympäristöystävällinen: lainataan aineistoja mahdollisimman monille niitä tarvitseville, jolloin jokaisen ei tarvitse ostaa aineistoja omaksi. Yhdellä kirjalla voi olla sen elinkaaren aikana kymmeniä lainaajia. Kokoelmista poistamisen jälkeenkään kirjat eivät päädy roskikseen, vaan kierrätykseen, uusiokäyttöön tai jaettavaksi poistokirjojen jakopäivinä.

Poistokirjoja voi hyödyntää myös askarteluissa. Esimerkiksi alla olevissa kuvissa olevat paperikoristeet on tehty poistokirjoista. Lisäksi muutamana vuonna kirjastoon on rakennettu joulukuusi vihreäkantisista kirjoista. Kirjoja voi hyödyntää monelle tavalla!

Paper flowers

Mobile

Painetun aineiston määrä on hiljalleen vähentymässä elektronisten aineistojen korvatessa painettuja. Kirjastossa on jo painettujen lehtien osalta siirrytty suurimmaksi osaksi sähköisiin lehtiin. Opinnäytetyöt tehdään nykyään jo pelkästään sähköisenä. Elektronisuus mahdollistaa opiskelijoille ja henkilökunnalle aineistojen etäkäytön, mikä vähentää myös liikenteestä tulevia ympäristövaikutuksia.

Kirjaston tulostimissa on oletuksena kaksipuoleinen tulostus, mikä auttaa vähentämään paperinkulutusta. Lisäksi opiskelijoita ja henkilökuntaa on ohjeistettu tulostamaan vain sen, minkä todella tarvitsee.

Ympäristönäkökohtiin kuuluu myös yhteisen työskentely-ympäristömme pitäminen siistinä. Kirjastoon hankittiin jokin aika sitten lisää roskakoreja, joten jokainen voi helposti omalta osaltaan pitää kirjaston siistinä.

Litter bin