Vuoden 2017 lainatuimmat

Torstaina 8.2. vietetään Lainan päivää. Tämä Lainan päivän viikko onkin siis oivallinen ajankohta tarkastella miltä tiedekirjastomme viime vuoden lainatuimpien kirjojen tilasto näyttää. Kuten saattoi arvata, eniten lainattiin kurssikirjoja. Kurssikirjojen laina-aika on kaksi viikkoa, joten ne kiertävät lainaajalta toiselle suhteellisen nopeasti.

bty

Lainatuimmat kurssikirjat vuonna 2017 olivat:

Kari Neilimo ja Erkki Uusi-Rauva: Johdon laskentatoimi

Sirkka Hirsjärvi, Pirkko Remes ja Paula Sajavaara: Tutki ja kirjoita

Lennart Råde ja Bertil Westergren: Mathematics handbook for science and engineering

Janne Kaisto ja Tapani Lohi: Johdatus varallisuusoikeuteen

Seppo Villa, Jaakko Ossa ja Ari Saarnilehto: Yritysmuodot: toiminta, rahoitus ja verotus

Lainaustilastoissa näkyvät myös lainattavat laitteet, joista laskin oli lähes yhtä lainattu kuin suosituimmat kurssikirjat!

bty

Yleiskokoelman kirjojen kiertonopeus on hitaampi kuin kurssikirjojen, sillä niiden laina-aika on neljä viikkoa. Niitäkin ehdittiin silti lainata innokkaasti.

Vuonna 2017 lainatuimmat yleiskokoelman kirjat olivat:

Jouni Tuomi ja Anneli Sarajärvi: Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi

Esa Jyrkkiö ja Veijo Riistama: Laskentatoimi päätöksenteon apuna

Eliisa Karhumäki, Anne Jonsson ja Marita Saros: Mikrobit hoitotyön haasteena

Hanna Vilkka ja Tiina Airaksinen: Toiminnallinen opinnäytetyö

Sari Rissanen ja Johanna Lammintakanen: Sosiaali- ja terveysjohtaminen

 
E-kirjojen lainaus lisääntyy vuosi vuodelta. Esimerkiksi suosituinta Ellibsin e-kirjaa lainattiin viime vuonna yli 300 kertaa.

Vuoden 2017 lainatuimmat Ellibsin e-kirjat olivat:

Soile Tomperi: Tilintarkastus: Normeista käytäntöön

Jyrki Niskanen ja Mervi Niskanen: Yritysrahoitus

Pertti Alasuutari: Laadullinen tutkimus 2.0

Jari Eskola ja Juha Suoranta: Johdatus laadulliseen tutkimukseen

Sirkka Hirsjärvi ja Helena Hurme: Tutkimushaastattelu: teemahaastattelun teoria ja käytäntö

 

Torstaina Lainan päivänä kirjastossa on poistokirjojen jakoa, tervetuloa penkomaan! Keskiviikkona kirjaston henkilökuntaa on tavattavissa open access -teeman merkeissä ständillä LUT Buffetin luona klo 11-13. Lisäksi kirjastossa on kirjanäyttely Luonto lainassa –teemaviikon hengessä. Tervetuloa lainaamaan!

bty

 

.

.

Mainokset

Muutoksia lainaussäännöissä ~ Changes in loan rules

Muutoksia

Tiedekirjasto muuttaa lainauskäytäntöjä vuoden 2018 alusta. Lainat voi uusia max. 10 kertaa, ellei niihin ole varauksia. Tämän jälkeen lainat pitää palauttaa kirjastoon ja halutessaan ne voi lainata uudelleen. Lainojaan, niiden eräpäiviä ja uusintakertoja voi seurata LUT Finnassa tai Saimia Finnassa, kun on liittänyt kirjastokortin Finna-tiliinsä.

Myöhästymismaksut ja palauttamattomat lainat aiheuttavat lainakiellon. Jo yksikin myöhässä oleva laina voi aiheuttaa lainakiellon (ks. hinnasto). Maksimikorvaus myöhässä olevasta lainasta nousee 20 euroon.

Kirjasto lähettää kaksi myöhästymisilmoitusta, joiden jälkeen tulee ilmoitus lainakiellosta. Kuukauden kuluttua eräpäivästä kirjasto siirtää palauttamattomat lainat laskutukseen.

Uusintakertojen määrää rajataan, jotta lainaaja hahmottaisi mitä hänellä on lainassa. Tavoitteena on, että lainaaja palauttaa aineiston, jota ei enää tarvitse, jolloin se on vapaana seuraavalle asiakkaalle.

Lisätietoja ~ More information: origo@lut.fi & linnala.kirjasto@lut.fi

.

 

.

Aineistot lainaan ennen päivitystä

voyager-kuva

Kirjastojärjestelmämme Voyager päivitetään uuteen versioon vuodenvaihteessa. Päivitys alkaa tiistaina 27.12.2016 ja päivitys on valmis viimeistään 5.1.2017.

Painetuissa aineistoissa käyttökatko
Asiakkaille järjestelmäpäivitys tarkoittaa useamman päivän käyttökatkosta Finna-hakupalvelussa (Wilma, LUT ja Saimia Finnat) painettujen aineistojen tietojen osalta. Päivitystauon aikana kirjojen saatavuustiedot eivät päivity, et voi kirjautua Finnaan kirjastokortilla, jolloin omien tietojen muuttaminen, lainojen uusinta ja varausten teko ei onnistu Finna-näkymissä.

E-aineistot toimivat
E-aineistot toimivat normaalisti organisaatiokohtaisten Finna-näkymien (LUT ja Saimia Finna) kautta sillä nämä aineistot eivät ole riippuvaisia kirjastojärjestelmästä ja päivitys ei koske e-aineistoja. Kirjauduthan Finnaan Hakaa käyttäen.

Kirjastot suljettu joulun ja uuden vuoden välillä
Kampuskirjastojemme ovet pidetään suljettuina joulun ja uuden vuoden välisen viikon (24.12.2016–2.1.2017). Palautuslaatikkoon jätetty aineisto palautetaan vasta kun kirjastojärjestelmä on päivitetty, oletettavasti 2.1.2017 (valitettavasti päivityksen todellista kestoa ei voida etukäteen varmaksi tietää). Voit lainata huoletta painettua aineistoa, sillä sulkuajalle ei tule eräpäiviä eikä tällöin kerry myöskään myöhästymismaksuja!

Kirjastojen ollessa suljettuina muut palvelut toimivat rajoitetusti. Kaukopalvelu toimii mahdollisuuksien mukaan ja toimituksiin voi tulla viivettä. Tietopalvelu palvelee sähköpostitse.

Kampuskirjastot aukeavat jälleen 2.1.2017. Voit tarkistaa toimipistekohtaiset aukioloajat tiedekirjaston kotisivuilta.

Finna – hakupalvelu, josta löydät kaiken mitä tarvitset hakemiseen

LUT Finnasta/Saimia Finnasta voit hakea tiedekirjaston oman kokoelman aineistoja sekä organisaatioille lisensoituja e-aineistoja. Palvelu jakautuu kahteen eri osaan: perushakuun ja artikkelihakuun. Perushaulla haetaan kirjaston painettuja aineistoja, e-kirjoja, e-lehtinimekkeitä ja opinnäytetöitä. Artikkelihaulla haetaan kansainvälisiä artikkeleita ja e-kirjoja.

Kirjautumalla oman organisaatiosi tunnuksilla (linkki kirjautumiseen: LUT, Saimia) ja liittämällä kirjastokorttisi Finnaan pääset uusimaan lainojasi, tekemään varauksia, tallentamaan hakujasi, käyttämään uutuusvahtia ja muita palveluita.

Kokeile ja tutustu!

Finna ehdottaa hakusanaasi sopivia…

Finna1

Hakutulokset on jaettu…

Finna2

Kirjaston kokoelmissa voit rajata hakua muun muassa…

Finna3

Kansainvälisissä e-aineistoissa voit rajata hakua esimerkiksi…

Finna4

Osaava kirjasto – ovi tulevaisuuteen, ilmiöoppimisesta joukkokukoistukseen

paakuva

Itä-Suomen kirjastopäivät Mikkelissä 7.-8.6.2016
Järjestyksessä toiset Itä-Suomen kirjastopäivät kokosivat Mikkeliin 80 kirjastoammattilaista kaupunkien ja kuntien kirjastoista sekä korkeakoulukirjastoista. Päivien paikkana oli enteellisesti Xamkin Xinno-oppimiskeskus, jossa on panostettu monialaisuuteen, käyttäjälähtöisyyteen ja yritysyhteistyön tukemiseen osana opiskelua ja oppimista. Rahasta ja säästöistä ei näillä päivillä puhuttu mitään, katse oli monipuolisesti tulevaisuudessa, työn, työtapojen ja tilojen muutoksessa sekä koulutuksessa ja oppimisessa.

Kirjastojen tulevaisuudesta ei oltu huolissaan, sillä ensi vuoden alusta voimaan tuleva uusi kirjastolaki korostaa kirjastojen merkitystä kansalaisyhteiskunnan ja demokratian, omatoimisen tiedontuottamisen, medialukutaitojen sekä osallisuuden ja oppimisen edistäjinä. Seminaarissa oli esillä, että vuonna 2020 tiedon kokonaismäärä olisi 44 zettatavua (44 ZB) eli 44x1021B, jonka louhintaan kirjastotkin osallistuvat ja antavat välineitä asiakkailleen (IFLA Trend Report, 2013). Kirjaston työntekijöiden vastuuta korostettiin: täytyy tietää mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu, ja seurata teknologioiden kehitystä. Uudet teknologiat laajentavat, mutta voivat myös rajoittaa yksilöiden tiedonsaantia. Me olemme kirjastossa tietomassan ”esipureksijoita”. Yksityisyyden suojan ja tietosuojan rajat tullaan määrittelemään uudestaan, koska tekniikka tulee mahdollistamaan henkilöiden helpomman seuraamisen.

Sinun, minun vai heidän työ?
Ajatukset kolmannesta työstä ammattien rajapinnoilla tulee kirjastoissa vastaan mm. nuorisotyön ja kirjaston henkilökunnan kohtaamisissa nuorisoasiakkaiden kanssa: kuka tekee ja vastaa mistäkin, missä menee ammattikuntien rajat, mitä meidän täytyy osata ja mitä toiset ammattilaiset osaavat, ja mitä opimme toisiltamme. Oppilaitoskirjastoissa sama problematiikka tulee vastaan opiskelijoiden opastamisessa, miten kirjasto ja opetushenkilökunta kohtaavat.

Ilmiöoppimista kirjastossa
Oppimiseen ja kirjastoon oli esillä mielenkiintoisiä näkökulmia. Ilmiöoppimista (PhenoBL) mekin tuemme tai teemme tiedekirjastossa siellä, missä tiedonhaun opetuksemme on integroitu opetukseen, jossa tutkitaan todellisia ilmiöitä tai ongelmia projekteissa ja hankkeissa. (Cantell, 2015). Kirjaston ja koulun kohtaamisessa erinomainen esimerkki on Mikkelin Kirjastopolku-hanke. Siinä peruskoululaiset saavat viidessä vaiheessa perusteellisen opastuksen kirjaston käyttöön, tiedonhakuun, lukemisessa edistymiseen sekä lopuksi vielä eväät tutkimusprosessiin, lähteiden käyttöön omassa tutkimuksessa sekä tiedon eettiseen käyttöön. Kirjaston henkilökunta osallistuu myös opetussuunnitelmatyöhön. Muutaman vuoden päästä saamme osaavia opiskelijoita!

IS-kirjastopaivat-kuva

Vain muutos on pysyvä
Muutos on aina esillä siellä, missä kirjastoväki kohtaa. ”Muuttumatonta työtä on vain kuolevilla aloilla, jatkuva työssäoppiminen on elinehto kirjastoammattilaisuudelle”, linjasi Vaarakirjastojen palvelupäällikkö Riitta Kangas esityksessään. Kirjaston perustyö on jossain selvityksessä listattu kuolevaksi, mutta asiantuntijatyötä tarvitaan tulevaisuudessakin. Vanha perustyö muuttuu asiantuntijatyöksi uusien teknologioiden haltuunoton ja esim. e-aineistojen myötä. Oman työn ja työprosessien analysointi on jatkuvaa ja poisoppiminen on vaikeaa, mutta välttämätöntä. Uutta uuden päälle – johtaa helposti ylikuormittumiseen. Kaikkea ei voi saada kerralla valmiiksi ja on hyvä suunnitella, millä tasolla uudet asiat täytyy hallita, täydellisyyttä ei tarvitse tavoitella.

Hyvin konkreettisena työtapojen muutoksena päivillä esiteltiin Aalto-yliopiston peruskorjatussa ja uudistetussa kirjastossa syksyllä käyttöön otettava mobiilityö. Työtä voidaan tehdä kirjastossa, oikeammin oppimiskeskuksessa tai muualla, esimerkiksi schoolien tiloissa. Kiinteitä tietokoneita ja työpisteitä ei ole, vaan niiden sijaan on erilaisia tiloja yhdessä tai yksin tapahtuvaan työskentelyyn, myös etätyötä on mahdollisuus tehdä. Oppimiskeskuksen tiloihin tulee myös kahvila. Sitä lukuun ottamatta meillä tiedekirjastossa on jo osittain toiminnassa hyvin samanlaiset suunnitelmat ja kokemuksistamme oltiinkin kiinnostuneita.

Päivillä kehotettiin Ravisteluun, Innostukseen: innostus voi satakertaistaa työpanoksen – leipääntynyt jää kauas taa ja Joukkokukoistukseen: vapaus – virtaus – vastuu, parempi käännöksenä freedom – flow – responsibility, joka on nobelisti Edward Phelpsin ajatus. Joukkokukoistukseen voimme päästä yhdessä oppimalla, yhdessä kehittäen. Avainsana näyttää olevan ”yhdessä”, siinä on haastetta mobiilityön toteutuksessa.

”Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon.
Harmi, että he ovat valtaosin alle 7- vuotiaita.”
–    Esa Saarinen

Seuraavat Itä-Suomen kirjastopäivät ovat kahden vuoden päästä Kuopiossa.

Seminaarista tarkemmin: http://bit.ly/1U2FoWz

KITT ja tilastoässä: tiedekirjaston aikajanaa

”Suomen tieteelliset kirjastot ottivat vuonna 2003 käyttöön kirjastotilastotietokannan (KITT), johon kerätään maamme tieteellisten kirjastojen vuositilastot kansanvälisen kirjastotilastostandardin ISO 2789 (Information and documentation – International library statistics) mukaisesti.”

Markku Laitinen

Tieteellisten kirjastojen yhteistilaston on tarkoitus antaa kokonaiskuva Suomen tieteellisten kirjastojen voimavaroista, kokoelmista ja palveluista. Lappeenrannan tiedekirjaston toimintaa on kuvattu luvuin KITT:iin vuodesta 2012 alkaen, joka oli ensimmäinen yhteinen toimintavuosi Lappeenrannan teknillisen yliopiston kirjaston ja Saimaan ammattikorkeakoulun kirjaston yhdistyttyä tiedekirjastoksi. Tätä aiemmat tilastotiedot löytyvät organisaatioiden omina aikasarjoinaan KITT:stä.

tilastotPaperilomakkeet ja korput toimivat 1990-luvulla tilastointivälineinä.

Mitä tietoa tilastoista löytyykään? Kirjaston toiminnan mittareita ovat mm. aukioloajat ja tilat, aineistot ja niiden käyttö, asiakkaat, kirjaston käyttäjäkoulutus. Tilastojen tulkinta vaatii aina pohjatietoa kirjaston toiminnasta ja toimintaympäristöstä. Simppeli esimerkki on aukiolopäivien määrä, johon vaikuttaa mm. yleiset pyhäpäivät ja kirjaston tiloissa tapahtuvat remontit (remontti Skinnarilassa v. 2012 ja Linnalassa v. 2015). Aukiolopäivien määrä heijastuu kävijämääriin, joka heijastuu lainalukuihin jne.

kaavio-aukiolopaivat

Tilastoista on havaittavissa myös muutokset kirjaston toimintaympäristössä. Vuonna 2013 hankitut RFID-tekniikkaan perustuvat itsepalveluautomaatit vaikuttivat lainaustapahtumaan suuresti: asiakas voi olla nyt omatoimisempi kuin aiemmin. Myös e-kirjojen tulo on vaikuttanut painetun aineiston lainamääriin, mutta toistaiseksi odotettua vähemmän.

kaavio-lainat

Kirjaston perinteistä toimintaa on asiakkaiden opetus kirjastonkäyttäjiksi ja tiedonhakijoiksi. Kaikki fuksit pyritään vihkimään kirjastonkäytön saloihin heti ensimmäisten opiskeluviikkojen aikana ja puolestaan opinnäytetyövaiheessa olevat tarvitsevat virkistystä hakutaitoihinsa. Verkkokurssin suorittaneiden määrä tullee lisääntymään jatkossa uusien verkkokurssien myötä ja tätä kehitystä voikin seurata tulevaisuuden tilastoista.

kaavio-kayttajakoulutus

Lisää tilastotietoja tiedekirjaston toiminnasta löydät siis KITT:stä Yhteiskirjastot-valinnan alta. Hauskoja tilastohetkiä!

Lisämateriaalia:
Laitinen, Markku (2015). KITT2-käyttäjän käsikirja. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2015122225208
Laitinen, Markku (2006). Uusi uljas KITT – yhteistilastotietokannan paluu. http://ojs.tsv.fi/index.php/signum/article/viewFile/3400/3150

Kesäaika tiedekirjastossa

Suomi on siirtynyt kesäaikaan jo viikkoja sitten. Tiedekirjastossa kesäajat astuvat voimaan 16.5.2016. Asiakkaiden ja palvelukysynnän vähentyessä supistamme perinteisesti aukiolo- ja palveluaikojamme kesäkuukausien ajaksi, jotta henkilökunta pääsisi ansaituille kesälomilleen keräämään voimia kevätkiireiden jälkeen syksyn hulabaloota varten.

kesaaika-kirjat2

Aukiolo- ja asiakaspalveluajat

Skinnarilan kampuskirjasto on avoinna kesällä 2016 klo 7:30–15:30 lukuun ottamatta viikkoja 27 ja 28 (4.–17.7.), jolloin kirjasto on kokonaan suljettu. Asiakaspalveluajat Skinnarilassa supistuvat vastaavasti:

16.5.–22.6. Origo-palvelupiste on avoinna klo 10:00–15:30.
Juhannuksen aatonaattona tiedekirjastossa palvellaan asiakkaita klo 10:00–14:00.
27.6.–1.7. ja 18.7.–19.8. Origo-palvelupiste on avoinna klo 10:00–14:00.
22.8.–2.9. palvelua tarjotaan klo 10:00–15:30.

Linnalan kampuskirjasto on avoinna juhannukseen asti ja avautuu uudestaan taas elokuun alussa. 16.5.–22.6. sekä 1.8.–2.9. Linnalassa palvellaan ma-to klo 9:00–15:00, pe klo 9:00–14:30.

Pitkät laina-ajat

Kesäaikaan siirtyminen vaikuttaa myös laina-aikoihin. Aikaisemmilta kesiltä tutut pidemmät laina-ajat koittavat jälleen!

Saat eräpäiväksi lainoillesi 1.8., kun lainaat tai uusit 28 vuorokauden lainan aikaisintaan pe 27.5. Kurssikirjoille (14 vrk laina-ajalliset) pitkä kesälaina-aika alkaa perjantaista 10.6.

Voit uusia aineistosi Wilma-aineistotietokannassa (wilma.linneanet.fi) tai ottamalla yhteyttä Origo-palvelupisteeseen. Lainojen uusiminen onnistuu, jos aineistoon ei ole varauksia ja kirjastomaksusi ovat alle 20 euroa.

Kirjaston ollessa suljettuna voit palauttaa lainasi palautusluukkuun. Lainasi näkyvät palautettuina vasta kun kampuskirjastosi jälleen aukeaa. Sulkuajalta ei kerry myöhästymismaksuja.

Syksyn tuulahdus

Maanantaista 5.9. alkaen tiedekirjastossa ollaan taas talviajassa ja kaikki palvelut ovat tarjolla normaaliin lukuvuoden tapaan.

Kulloinkin voimassa olevat aukiolo- ja asiakaspalveluajat voit aina tarkistaa osoitteesta http://www.lut.fi/kirjasto/aukiolo-ja-palveluajat

Tervetuloa tiedekirjastoon – kesälläkin!

kesa-taivas3

Summertime in Academic Library

Traditionally opening and service hours in Academic Library are shorter during summer, this year starting from May 16th.

Skinnarila Campus Library is open 7:30–15:30. Notice exception weeks 27 and 28 (4.–17.7.) when the Library is closed.

Service hours in Skinnarila are:

16.5.–22.6.    10:00–15:30
23.6.    10:00–14:00
27.6.–1.7. and 18.7.–19.8.    10:00–14:00
22.8.–2.9.   10:00–15:30

Linnala Campus Library is open and serves Mon–Thu 9:00–15:00, Fri 9:00–14:30 except closing weeks 26–30 (24.6.–31.7.). On June 23rd the Library is closed at 14:00.

When you borrow or renew your 28 days’ loan from May 27th or 14 days’ loan from June 10th, the due date is August 1st. You can renew your loans in Wilma database or by contacting Origo Service Desk. While campus libraries are closed, loans can be returned to the return boxes.

From September 5th Academic Library returns to wintertime schedules.

You can always check opening and service hours on Library’s website.

Visit the Academic Library also in summer!

kesa-kukat