Ota käyttöösi viitteidenhallintaohjelma RefWorksin uudistettu versio!

refworks

RefWorksista on ilmestynyt täysin uudistettu versio ohjelmiston siirryttyä ProQuestin omistukseen. ProQuest kutsuu vanhaa RefWorksiä nimellä Legacy RefWorks ja uutta (The) New RefWorks.

Vanha RefWorks on käytössä tammikuuhun 2018 saakka. Huomioi tämä, kun aloitat uuden käsikirjoituksen, jossa käytät RefWorks-viitteidenhallintaohjelmaa. Vanhalla RefWorksilla aloitettua käsikirjoitusta ei voi jatkaa uudessa RefWorksissa.

Sinulla voi olla yhtä aikaa käytössäsi tilit sekä vanhaan että uuteen RefWorksiin. Uusi RefWorks vaatii käyttämään lut.fi-loppuista sähköpostiosoitetta, muut osoitteet eivät ole mahdollisia.  Lisätietoja uuteen RefWorksiin siirtymisestä.  Libguideissa on opas uuden RefWorksin käyttöön.

Uusi RefWorks on muuttunut ulkoasultaan pelkistetymmäksi ja käyttäjää ohjaavammaksi. Vanhat tutut toiminnallisuudet ovat mukana uudessakin versiossa. Uutuutena on muun muassa PDF-tiedostojen siirto drag-and-drop -menetelmällä, merkintöjen lisäys PDF-dokumentteihin, metatietojen automaattinen suodatus sekä selaimeen integroituva Save to RefWorks -lisäpalikka. Uudesta RefWorksista löytyy myös tuki Google Docsin ja Dropboxin käytölle.

Viitteiden siirto vanhasta uuteen RefWorksiin on helppoa. Tarkemmat ohjeet.

Welcome to use the New RefWorks!

The New RefWorks is a new web interface to RefWorks reference management software. ProQuest has re-named the old version as “Legacy RefWorks”.

The Legacy RefWorks is available until January 2018, after that it will be closed. Notice that if you use RefWorks reference management software in your manuscript, you can’t continue a manuscript written with the Lecagy RefWorks in the New RefWorks.

The username and the password which you have used in the Legacy RefWorks are not valid in the new version, but you can have an accounts in the both version at the same time. You need to use lut.fi-email address to creating an account to the New RefWorks.

Learn more http://libguides.lut.fi/refworks/to_new_refworks.
Guide for the New Refworks.

Mainokset

Oletko yökyöpeli?

yokyopeli

Jos olet niitä ihmisiä, joka on energisimmillään ja tehokkaimmillaan iltaisin eikä yöllä työskentelykään ole sinulle vierasta, tule kokeilemaan, miten opiskelu, tutkimuksen tekeminen, tenttiin lukeminen, tiedon etsiminen tai tekstin kirjoittaminen sujuu Lappeenrannan tiedekirjastossa iltaisin ja öisin. Tämä on mahdollista LUT:n tai Saimian opiskelijoille ja henkilökunnalle, jos olet lunastanut käyttöösi lutikaksi kutsutun kulunvalvonta-avaimen. Kirjasto on nimittäin auki 24/7!

Kirjaston käyttöajan lisäystä on toivottu asiakastyytyväisyyskyselyissä jo vuosia ja vihdoinkin 9.1.2017 mahdollistui kirjaston ympärivuorokautinen käyttö. Kovin pitkältä ajalta ei kokemuksia asiasta siis vielä ole, mutta ensimmäiset käyttäjät löysivät kirjastoon heti ensimmäisenä iltana. Neljän ensimmäisen päivän kulkuraportin mukaan LUT:n väkeä on kirjaston omatoimikäyttö houkuttanut enemmän kuin saimialaisia. Myöhäisin sisään tulija on kuitenkin Saimiasta ja kirjautui sisään tiistaina, toisena 24/7-iltana puoli yhdentoista jälkeen. Siinä vasta yökyöpeli!

Käynti kirjastoon omatoimiaikoina on mahdollista vain kahdesta ovesta: kirjaston pääovista palvelukerrokseen ja 7. rakennuksesta kirjaston ylimpään kerrokseen. Muistathan tämän, kun työskentelet kirjaston pohjakerroksessa – et pääse ryhmätyöhuoneiden eteisaulasta takaisin kirjastoon!

Kaipaatko hiljaisuutta?

Jos kirjastossa on paljon ryhmätöiden tekijöitä tai muita seurustelevia ryhmiä, voi ääntä syntyä häiritsevän paljon. Rauhaa kaipaaville on varattu pohjakerros hiljaista työskentelyä varten. Tämän lisäksi meillä on uusi 11-hengen hiljainen yksintyöskentelytila kirjaston ylimmässä kerroksessa. Silencioksi kutsuttuun huoneeseen pääsee ”lutikalla”, kulunvalvonta-avaimella, ja se on käytössäsi muun kirjaston tapaan 24/7.

silencio

Jotta Silenciossa työskentelevät saavat haluamansa rauhan ja hiljaisuuden, on myös Silencion edustan parvitila julistettu hiljaiseksi työskentelyalueeksi. Huomioithan tämän pari- ja ryhmätyöskentelyssä!

Are you a night owl?

If you want to study, research, read for an exam, search information or write during the evenings and nights, come to the Lappeenranta Academic Library. The Library is available to LUT and Saimia students and personnel who have the “lutikka”, magnetic key. The Library is open 24/7!

The Library customers have hoped for longer hours for years and since January 9th, 2017 it has been possible to use the Library around the clock. Statistics of the first four days show that you, dear customers, found the way to the Library from the first night. LUT students have used the Library outside of the service hours more tha¬n Saimia students, but the real night owl is from Saimia, though. He or she logged in on the second night at 22.37!

Entrances to the Library are only through the Library’s main door on service floor and from 7th building to the Library’s top floor. Please, remember this when you work on the bottom floor – you cannot get back to the Library from the hallway of workshop rooms!

Do you long for peace and quiet?

hiljainen

Sometimes there are many group works going on in the Library and it may get quite noisy. You can work on the silent bottom floor, but there is also a new place for silent individual work on the top floor: Silencio with 11 work spots. You need the “lutikka” to get in to Silencio and you can use it 24/7 as the other parts of the Library.

To make sure that people in Silencio have quiet and peace what they are looking for we have announced the space in front of Silencio as a quiet working area as well. Please, notice this when you work in pairs or in team!

Mobiilikärryjä lainaksi tutkijoille ja opinnäytetyöntekijöille

Teetkö tutkimus- tai opinnäytetyötä ja tarvitset siihen paljon kirjoja, mutta et haluaisi kuljettaa niitä edestakaisin kodin tai työhuoneen ja kirjaston välillä? Lainattava mobiilikärry on juuri sinua varten!

Kirjastosta voi nyt lainata liikuteltavia ja lukollisia mobiilikärryjä, joissa voi säilyttää kirjoja ja muita opiskeluun liittyviä tavaroita. Kärryjen laina-aika on neljä viikkoa, ja niiden lainaus tapahtuu Origo-palvelupisteessä, josta saa kärryn avaimen.

Kärryparkki sijaitsee kirjaston ylimmässä kerroksessa huoneessa 1484B. Kärryjä voi liikutella kirjastossa haluamaansa työpisteeseen, mutta niitä ei saa viedä ulos kirjastosta. Esimerkiksi huoneessa 1484B on hiljaista työskentelytilaa ja monta työpistettä käytettäväksi.

Mobiilikärryjä on yhteensä neljä. Jos ne kaikki ovat lainassa, niihin voi tehdä varauksia. Jos kärryihin ei ole varauksia, kärrylainan voi uusia Origo-palvelupisteessä.

mobilecart

Mobile carts for researchers and thesis writers

Researchers and thesis writers can now borrow a mobile cart for four weeks for storing the material they need for they work. The cart can easily be moved around the Library, but it is not allowed to take it out of the premises. The cart can be locked.

Mobile carts are parked in room 1484B on the top floor of the Library. Carts currently on loan can be reserved like other library material. If there are no reservations for carts, the borrower can renew cart loan at the Origo Service Desk.

Finnalle kouluarvosanaksi kahdeksan

Finna-hakupalvelu otettiin tiedekirjastossa käyttöön viime syksynä. Palvelu korvaa vuoden lopussa päättyneen Nelli-portaalin ja Wilma WebVoyage tietokannan.

Kansalliskirjasto teki vuosittaisen Finnan käyttäjäkyselyn ajalla 7.–27.12.2016. Nyt käytössämme ovat ensimmäiset tilastot ja käyttäjäkokemukset organisaatioiden omista Finnoista (LUT Finna, Saimia Finna).

finna

Kyselyn mukaan sekä yliopiston että ammattikorkeakoulun puolella noin puolet asiakkaista kuuli ensi kerran Finnasta kirjaston toimipisteessä. Tiedotimme muutoksesta opiskelijoille ja henkilökunnalle lukuisilla eri verkkosivuilla, mutta esimerkiksi sosiaalisen median kautta aiheesta oli ensi kerran kuullut vain 1-2 % vastaajista.

Molemmissa organisaatioissa hakupalvelua käytetään ylivoimaisesti eniten aineiston etsintään. Toiseksi suosituinta on omien lainojen uusinta ja aineistojen varaus.

Erot aineistojen käytössä
Haetun aineiston käyttötarkoituksessa on organisaatiokohtaisia eroja. Yliopiston puolella eniten aineistoa haetaan opiskeluun (46 %) ja akateemiseen tutkimukseen (32 %) sekä koulutehtäviin (13 %). Yliopiston puolella Finnan käyttö akateemisen tutkimuksen teossa on selvästi suurempaa verrattuna ammattikorkeakoulun käyttöön.

kaavio-lut
Aineiston käyttötarkoitus: wilma.finna.fi/lut

Ammattikorkeakoulun puolella painottuu puolestaan opiskelu ja opetus: aineistoa etsitään eniten opiskeluun (60 %), koulutehtäviin (18 %) ja opetukseen (10 %). Finnaa hyödynnetään ammattikorkeakoulun puolella opetuksessa huomattavasti enemmän kuin yliopistossa.

kaavio-saimia
Aineiston käyttötarkoitus: wilma.finna.fi/saimia

Kokonaisarvio: hyvä
Kyselyn mukaan Finnaa pidetään jokseenkin helppokäyttöisenä, hyödyllisenä ja aikaa säästävänä. Kokonaisarvioinnissa molemmissa organisaatioissa annettiin Finnalle eniten kouluarvosanaa kahdeksan. Tämä on hyvä alku uudelle hakupalvelulle, vaikka petrattavaakin riittää.

Lähde: Finna kysely 2016